maanantai 28. joulukuuta 2015

PURA Story!


PURA on Putiikin oma uusi brändi. PURA tulee sanoista Putiikki Rannalla. Oman brändin kehittely alkoi tarpeesta luoda asiakkaillemme laadukkaita tuotteita ympäri vuoden.  Kaksi asiaa  nousi esiin ylitse muiden,  paikallisuus ja paras mahdollinen laatu! Teemme yhteistyötä Pirkanmaalaisten yritysten kanssa. Kuvan uudet tuotteet valmistetaan Tampereella. Neuleet neulotaan Agtuvilla ja värjätään Hämeenkyrössä, myös ompelu toteutetaan Agtuvilla. Materiaali näissä laadukkaissa tuotteissa on 40 % merinovillaa, 58 % puuvilla ja 2 % lycraa. Tuotteet ovat konepestäviä 40  asteessa.

Tuotteet ovat suunniteltu yhdessä Putiikin henkilökunnan kanssa. Mallit ovat toteutettu asiakaslähtöisesti vuosien kokemusten myötä. Ponchot ovat yhtä kokoa ja sopivat lähes kaikille. Neulepuserot ovat väljiä ja hihat riitävän pitkiä ja näin ne ovatkin neulemalleista suositumpia. Tällä hetkellä PURAlta löytyy myös leggingsejä, pipoja ja lapasia. Tulossa on myös neulemekko, hame ja neuletakki. Ekopuuvillasta on tulossa myös perus T- paitaa, lyhyellä ja pitkällä hihalla.

PURA mallisto laajenee jatkuvasti, otamme mielellämme vastaan asiakaspalautetta ja toiveita. Kerrothan meille mikä olisi uusi lempituotteesi. Kommentoimalla tähän tekstiin osallistut PURA ponchon arvontaan, vastausaikaa on 10.1 2016 saakka.





















keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Rauhallista Joulua!

Moikka!

Putiikki Rannalla toivottaa kaikille Teille ihanille asiakkaille ja
blogin lukijoille oikein ihanaa ja rauhallista
Joulua!!



Palvelemme Teitä
23.12. 10-18
24.12. SULJETTU
25.12. SULJETTU
26.12. SULJETTU
27.12. SULJETTU
28.12. jälleen normaalit aukioloajat...

Putiikki Rannalla!

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Uudistamme sisustusta ja myymme osan myymäläkalusteita!






                             Tämä hyväkuntoinen kaappi löytyy Hallituskadun myymälästä





                                  Puinen valkoinen pöytä Pannuhuoneella 250€







                                               Mallinukke Hallituskadulla 50 €





                                                  Uusvanha pöytä Hallituskadulla 150 €


                                 Puinen valkoinen jugend pöytä 250 € Pannuhuoneella




                                                  Mallinukke Hallituskadulla 50€


             Hyväkuntoinen vaatekaappi Hallituskadulla. Toisella puolella hyllyt ja toisella tanko.




                                          Vihreä puupöytä Pannuhuoneella 250 €






                                          Upea vanha kirjoituspöytä Pannuhuoneella





                             Metallinen retrokaappi Hallituskadulla 150 €



                         
                                           Puinen kirjoituspöytä Pannuhuoneella 350 €




                                     Vanha laskiämpäri kaappi Pannuhuoneella.




                                         Vaaleanharmaa kulmakaappi Hallituskadulla 350 €




                                         Puinen ruokapöytä 250 € Pannuhuoneella




                                          Entisöity vanha kaappi Pannuhuoneella

Lisäksi Hallituskadulta löytyy iso valkoinen puinen ruokapöytä, valkoinen ruokapöytä vetolaatikolla/ klaffipöytä, isot puutikkaat, pienet puutikkaat,  orassihtava renginkaappi, 2 kpl punaisia rautatuoleja, sinipunertava vanha  iso kaapinovi ym. Naapurista löytyy mm. iso uusvanha ruokapöytä ja puutikkaat.

torstai 3. joulukuuta 2015

Pari Hunkydory neuletta ja viikonlopun infoa!

Moikka!

Viikonloppu lähenee ja joulukuukin pääsi yllättämään. Pehmeät
neuleet on parhaita lämpönsä ja näyttävyytensä takia.

Hunkydoryn musta ja harmaa kippurakarvainen neule kutsuu
kääriytymään sisälleen. 



 Repekalla musta versio ja päässä Hunkydoryn pipo. Kaulassa
Becksöndergaardin villainen huivi.



Mulla harmaa neule ja Balmuirin klassikko Kid Mohair huivi vaalean
harmaana. Balmuirin huiveja taas saatavilla muitakin ihania värejä.






Huomena pe 12-18 ja la 11-15 Pannuhuoneella myynnissä upeita
kukkakimppuja ja asetelmia. Vierailevana tähtenä HopiaHipusta Teija Silver.
Eli meiltä näppärästi kukat, lahjat ja muutenkin piristystä arkeen....

Terkuin,
Maarit


torstai 26. marraskuuta 2015

Joululahjoja ja elämyksiä Pannuhuoneella!

Moikka!

Joulu lähenee, toiset on valmistautuneet siihen kesästä asti
ostelemalla lahjoja niiden tullessa sopivasti eteen....
Toiset taas ryntäilevät paniikissa vielä aattoaamuna kaupungilla.

Mikä olisi miellyttävämpi paikka tehdä lahjaostoksia kuin
elämyksellinen ja rauhallinen Pannuhuone. 

Meiltä löydät ihania lahjoja läheisillesi, voit nauttia korkeiden
tiiliseinien taianomaisesta rauhasta. Miehet voi ottaa huoletta mukaan,
työmaalla tapahtuu aina jotain mielenkiintoista katseltavaa :)




 Kauniissa lahjapakkauksessa on kaikki tarvittava arkiaamuihin.... 34,90€




 Käsirasva 13,90€  kulkee kauniissa tuubissa aina mukana ja
peltirasiaan pakattu saippua 12,90€ ilahduttaa varmasti lahjan saajaa!



Avaimet/kulkukortin voi kuljettaa kaulassa myös kauniisti.
Kristalli kaulanauha 9,90€

 

Talven pimeinä iltoina voi koristaa myös kengät. Perusnilkkurit tai saapikkaat muuttuu
arjen luksukseksi, kun kietaisee kenkäkorun 15,90€  nilkan ympärille.
Pari kierrosta ja samasta korusta saa rannekorun.... 



Aamut ja illat saa hohtoa kun hammaspesun hoitaa näillä
upeilla Marvis tuotteilla. Tahnaa on valkaisevaa, lakritsia ja minttua 9,90-10,90.
Tyylikas musta hammasharja kruunaa kokonaisuuden 6,90€.

Tervetuloa Pannuhuoneelle,
Maarit

 


keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Day Birger et Mikkelsen

Heipparallaa,

Ollaan saatu useampi laatikollinen Day Birger et Mikkelseenin ihanuuksia.


Kuvattiin teille muutamia maistiaisia ja Pannuhuoneen myymälässä näette sitten lisää.


Pussuikoita tuli useita eri kokoja ja kuoseja.


Tuli myös ihanan pehmoinen angoraneule.








Loppuun vielä upea kulta/vihreä huivi!

P.s. saatiin tänään lisää myös suosittuja PURA ponchoja.

Tervetuloa ostoksille!

Terkuin,

Repekka

perjantai 13. marraskuuta 2015

Päivän asu, Minimum!

Moi

Perjantai ja 13. päivä, mutta ei anneta sen häiritä. Jatketaan
asukuvilla ja pysytään edelleen pitkän neuletakin suojassa.
Tällä kertaa vuorossa on Minimum ja beige ihanuus.

Palataan taas raunioille....


 

Neuletakissa on kivat taskut ja polvimittaisena se on
todella lämmin.





Ihanaa viikonloppua kaikille,
Maarit


keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Päivän asu!


Moikka!

Viikon hiljaisuus täällä blogissa on nyt päättynyt. Asukuvia
olis tulossa. Käytiin Repekan kanssa Tulitikkutehtaan
raunioissa seikkailemassa. Tehtaan uumenissa oli jotenkin
kammottavaa, mutta seuraavat postaukset siis sieltä....



 Hunkydoryn pitkä neuletakki taskuilla on mitä parhain vaate. Menee takkina
ulkona ja sisällä. Kaulassa Balmuirin Helsinki huivi ja päässä
Balmuirin kashmir pipo.



 Seuraavissa kuvissa sama neuletakki beigellä asustettuna. Päässä
Balmuir pipo ja kaulassa uutuus, Becksöndergaardin neliskanttinen
villahuivi. Huivia löytyy myös tummansinisenä.





Hauskaa loppuviikkoa,
Maarit