Vietämme nyt tämän viikon ajan 8-vuotis syntymäpäiviä! Alkutaipaleesta on jo kulunut jonkun aikaa ja matkan varrella on tapahtunut kaikenlaista. Iloksemme päivittäin saamme tavata teitä ihanat asiakkaamme edelleenkin niinkuin jo 8 vuotta sitten, jolloin toimintamme alkoi Näsijärvenrannalta Teiskosta. Putiikin Rannalla nimi onkin saanut alkunsa alkuperäisen sijaintinsa mukaan Näsijärvenrannalta!
Pannuhuoneen tarina alkoi 6-vuotta sitten Onkiniemessä, kun etsimme persoonallista ja elämyksellistä liiketilaa Tampereelta. Haarlan vanhan paperitehtaan Pannuhuone onkin meillä ollut jo vuosia ja se on yksi Suomen hienoimpia liiketiloja.
Cityn myymälä on ollut meillä jo myös kohta 3 vuotta Aleksis Kiven kadun ja Hallituskadun kulmassa. Sitä ennen olimme Commercen talossa 2, 5 vuotta, siellä alkoi tila tulla vastaan, joten siirryimme suurempiin tiloihin nyt niin upealle kadulle, jossa sijaitsee Tampereen parhaimmistoon kuuluvat myymälät, kahvila ja ravintola.
Maaliskuussa avasimme Tampereelle kolmannen liikkeen ainutlaatuiseen ja elämykselliseen Naapuriin Tuomiokirkonkadulle. Tällaista vastaavaa konseptia ei Suomessa aikaisemmin ole ollut ja asiakkaat ovatkin olleet tyytyväisiä uudenlaiseen ja erilaiseen kauppapaikkaan. Vastaavanlaisia kokonaisuuksia löytyy myös Tanskasta ja muualta Euroopasta.
Verkkokauppamme on ollut toiminnassa myös lähes alusta saakka. Verkkokaupastamme löydät osan tuotteistamme, myymälöissä paikanpäällä on kuitenkin laajempi valikoima. Blogissa, facebookissa ja instagramissa näkyviä tuotteita voi myös tilata Pannuhuoneelta, mikäli niitä ei verkkokaupassamme ole.
Putiikki Rannalla myymälän tarkoitus on ollut tuoda asiakkailleen miellyttäviä ostoskokemuksia persoonallisessa liiketilassa, jossa on enemmänkin kodinomainen ilmapiiri. Tämä kaikki johtaa historiaan Näsijärvenrannalle, jossa ensimmäinen liike sijaitsi ja tämä kodinomaisuus oli se asia, jolloin silloin heti alkutaipaleella erotuimme muista liikkeistä. Nyttemmin samantyyppisiä liikkeitä on Suomessa jo enemmän, mutta 8 vuotta sitten olimme ensimmäinen lifestyle myymälä.
Matkan varrellella meillä on ollut jo jonkun verran omaa tuotantoa ja nyt olemmekin luoneet oman uuden brändin PURAn. PURA clothes tuotteet ovat laadukkaita Tampereella tai Kangasalla valmistettuja. Puhtaat materiaalit neulotaan myös paikallisesti. Materiaalit ovat ensiluokkaisia mm. merinovillasta, bambusta tai villasekoitteista. Ensimmäiset kappaleet myytiin loppuun hetkessä ja tällä viikolla saammekin täydennystä näihin laadukkaisiin lähituotteisiin. Mallisto on kasvamassa hurjaa vauhtia ja mielellämme kuuntelemme myös asiakkaidemme toiveita!
Suuret kiitokset näistä vuosista kuuluvat teille ihanat asiakkaamme, kun olemme saaneet kulkea tätä matkaa kanssanne!
Syntymäpäiviemme kunniaksi tarjoamme nyt asiakkaillemme kaikki tuotteet - 25 % koko tämän viikon ajan maanantaista perjantaihin. Lämpimästi tervetuloa vierailemaan Pannuhuoneelle, Cityyn ja Naapuriin!
maanantai 26. lokakuuta 2015
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Päivän asu kahvitauolla
Heipparalla,
Odd Mollylta on tullut ihana uusi neuletakki.
Takki on jo ihan klassikko, mutta nyt se saatiin yksivärisenä.
Nyt kaikista neuleista -30 % alennus Kanta-asiakkaille.
( Ei koske Minimumin uutuuksia )
Takista löytyy myös toinen väri, tummanharmaa/musta.
Molemmat löytyy myös verkkokaupasta KLIK
Muki Nicholas Vahen.
Housut on Le Temps des Cerises "pulp" farkut, voin vain suositella!
Tervetuloa sovittelemaan!
P:S Minimumilta tuli juuri pari laatikollista uutuuksia!!
Terkuin,
Repekka
perjantai 16. lokakuuta 2015
Capri Collection ja Putiikki Rannalla
Moikka!
Monelle on varmaankin tuttu jo brändi Capri Collection. Myymälöistä
on jo hyvän aikaa löytynyt upeita tuotteita.
Aina kuitenkin brändin oma mallisto on suurempi, kuin
mitä meillä on tarjota.
Nyt puuttuvat koot ja uupuvat tuotteet saat näppärästi tilattua
Toki edelleen myymälöissä on uutuus tuotteet. Tule sovittelemaan
ja tutustumaan syksyn ihaniin puseroihin.
Esimerkiksi yläkuvan valkoinen pusero löytyy myymälästä.
Tässä linkki verkkokauppaan mistä näet fiiliskuvia ja lisää
tuotteita.
Terkuin,
Maarit
perjantai 9. lokakuuta 2015
Takit esiin kaapeista...
Moikka!
Aamut viilenee.... Takit on kaivettava esiin ja päälle, mikäli ei
lähde lämpimästä autotallista suoraan toiseen parkkihalliin.
Joskus käy niin, ettei sieltä kaapista kesän jäljiltä löydykkään sitä
mieleistä palttoota.
Meillä olis pari ehdotusta niille, joilla on takki hukassa tai vaan haluaa
vähän vaihtelua arkeen...
Vaaleaa karvaa havitteleville, Alexandra.
Harmaan ystäville olis Alexandran vähän pidempi malli.
Trendikäs lyhyt takki Repekalla on Minimumin.
Takkien aatelia edustaa lämmin PJS eli Parajumpers takki.
Vielä yks... klassikko Lexingtonilta. Musta kevytuntsikka.
Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!!
Maarit
maanantai 5. lokakuuta 2015
Päivän asuja x 2, Minimum
Moikka!
Upea ilma, aurinko paistaa ja lehdet tippuu puista. Pohjoisessa kuulema
satelee jo ensilumi maahan. Mahtavaa!!!
Kaikki tämä hehkutus siksi, että maailma on täynnä niiiiin ihania
neuleita ja nyt ne saa käyttöön. Yksi tällainen on Minimumin jätti
neule harmaana ja beigenä.....
Neule on pitkä ja lämmin. Oikea turvavaate! Toki helman voi taittaa housun
vyötärölle kiinni, jolloin neule näyttää normi mittaiselta.
Välillä peilistä käy ikkunatkin...
Repekka yllätettiin varastosta samainen neule päällä, beigenä.
Helppo tehdä töitä kun ei ahdista kireät vaatteet.
Neule löytyy myymälöistä ja Nettiputiikista, täältä!
Jos innostutte tilaamaan, niin se on tosi reilua kokoa!!!!
Hauskaa ja syksyistä viikon alkua,
Maarit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)