keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kuulumisia

Heips,

Kuulumisia hieman täältä tunturista. Täällä on ollut aika tuulisia ilmoja, 
enkä ole vielä edes lautaileen päässyt. Toi hiihto on ollut kyllä niin koukuttavaa, 
että olen aina kallistunut ladun puolelle :)





 Muutamana päivänä aurinko on paistanut oikein komeasti.
 Kuulin pikkulinnuilta, että myös ainakin Tampereella on saatu nauttia ihanan keväisistä ilmoista.



 Nyt hiihtoasuna on toiminut villapaita, sillä takki oli ihan liian lämmin.

Neule: Peak
Huivi: Balmuir
Pipo: Peak



Olen yrittänyt tsempata tällä viikolla myös ruokien suhteen ja olenkin syönyt 
suhteellisen terveellisesti.
Kyllä tässä kai vielä kesäkuntoon ehtii :)



Tällä hetkellä istun rinteen vieressä kahviossa, kun lapset ovat laskemassa.
 En osaa vain istua paikallani, niin päätin kirjoitella teille hieman :)





Kengät: UGG 
Pannuhuoneelta löytyy kyseisiä UGGeja useassakin värissä.

Nyt on jo lomailtu muutama päivä ja mulla onkin jo hirvee hinku töihin!
 Olen soitellut kaupalle ja sinne on kuulemma tullut vaikka mitä uutuuksia.
 En malttais odottaa, että pääsen katsomaan mitä kaikkea siellä on :)

Nyt loman viimeiset päivät käyntiin.

Terkuin,

Repekka

Ei kommentteja: